Lisärakennus nousee

Saimme kuin saimmekin lisärakennuksen kasaamisen aloitettua. Onneksi aloitusvaiheessa meillä oli apuna kokemusta omaava tuttava, jonka johdossa saimme hitaimman ja työläimmän vaiheen hoidettua eli harkkoperustukset aseteltua ja perustuspuut kiinnitettyä ensimmäiseen ladontakerrokseen. Tästä oli todella iso apu, että joku jaksaa selostaa vaihe vaiheelta mitä seuraavaksi tehdään ja mihin asioihin tulee kiinnittää erityistä huomiota. Tietämys ja itseluottamus omiin kykyihin kasvoi kertaheitolla.

Harkot kutakuinkin paikallaan.

Perustuspuut ja ensimmäinen ladontarivi valmiina.

Jakoimme tästä mieheni kanssa kaksin eteenpäin. Sen jälkeen homma sujuikin varsin joutuisasti, sillä päästiinkin varsin palkitsevan vaiheen kimppuun, jossa näkyvää jälkeä syntyy pienellä vaivalla. Aikuisten legotalo! Näitähän tekisi mieli rakentaa vaikka kuinka monta lisää. Hankaluutta tuotti lähinnä hieman käyrässä olevat puut, joita joutui väkisi vääntelemään muotoonsa, mutta se varmaan kuuluu asiaan.

Tähän pisteeseen oli pakko lopettaa tältä erää.

Haaveissa oli saada lisärakennus valmiiksi lomani aikana. Lomaa on enää tasan tämä päivä jäljellä. Saa nähdä mihin se riittää... Tuskin valmiiksi asti, mutta toivon mukaan saamme päivän aikana vielä paljon näkyvää jälkeä valmiiksi. Mies tosin lomailee pidempään, joten varmaankin jotakin voi jatkaa myös yksin.

Sivuikkunat paikallaan.

Lisärakennuksen nousemisen myötä lisääntyy myös tunne siitä, että ehkäpä tässä tulee itsekin oleiltua varastokäytön sijaan ja voihan toki olla, että sinne saisi vieraitakin yöpymään. Suunnittelimmekin rakennuksen muokkaamista "lisäsiivellä", koska täysin valmiina ei tuntunut löytyvän ihan meidän tarpeisiimme soveltuvaa ratkaisua sopivaan hintaan. Aiomme siis rakentaa mökistä katsottuna kauimmaiselle lyhyelle sivulle pienen varasto-osuuden ja mahdollisesti tämä 11,7 m2 ala jääkin pääasiassa oleskelu/vierasmajakäyttöön talvikausi poislukien.

Lisärakennuksen ikkunasta näkyy lumopuu, mökki ja pergola. Pidän tästä maisemasta!

Kommentit

Suositut tekstit