Vaiheen 2 maatyöt tehty

Kuten aiemmin olen pariinkin otteeseen maininnut, tontille tilattiin toiseen kertaan maatöitä. Tarvitsimme tulevalle lisärakennukselle pohjatyöt, hyttyshautomoksi nimetyn kevätlammikon salaojituksen, paikan uima-altaalle ja pienelle pergolalle, lisää soraa tasanteelle sekä kolmen suuren koivun kaadon ja oksimisen. Samalla kaivettiin ylös myös enimmät kannot alueelta, jossa kuljetaan eniten. Urakoitsijat harvemmin ilmoittelevat milloin ovat menossa tekemään tilatut työt, joten riistakameraan putkahti kahtena päivänä iloinen yllätys maatyökoneesta, josta tiesimme homman olevan käynnissä.

Mitä tilattiin minnekin. Hahmotus Floorplannerin avulla.

Kävimme viikonloppuna katsomassa miltä paikan päällä nyt näyttää. Hienosti siellä oli tälläkin kertaa toteutettu kaikki se, mitä oli pyydettykin. Täytyy kehua, että paikalliset toimijat hoitavat kyllä työnsä hyvin, vaikka viestivätkin aikeistaan niukemmin.

Tämänhetkinen näkymä työmaasta mökin suunnasta katsottuna.

Hommat etenevät varmasti rauhallisella tahdilla kesän aikana. Uskoisin, että altaan kasaa kohtuullisen nopeasti nyt kun pohjat ovat valmiina. Tarvitaan vain pidempi letku täyttöä varten. Aloin hieman epäiröimään sitä, olisiko allas pitänyt sijoittaa lähemmäs porakaivoa. Toisaalta nyt se on enemmän omassa rauhassa ja tuollakin nurkkausella on nyt jokin käyttötarkoitus. Tien vieressäkään ei välttämättä olisi ihanteellisinta uiskennella, vaikka ohikulkua onkin vähäisesti. Nyt allas on omassa rauhassa metsän reunassa.

Paikka uima-altaalle.

Altaan taakse syntyi yllättävän kiva tasanne salaojituksen ansiosta. Aiemmin umpirisukkoista paikkaa ei voinut edes kuvitella hyödyntävänsä valumavesien vuoksi. Nyt lopputuloksen nähtyäni aloin heti pohtimaan mitä sinne sijoittaisi. Nuotiopaikka voisi olla yksi vaihtoehto tai jokin puutarhakeinu ja istutuksia ympärille. Mies naureskeli, että aina kun jostain vähän raivataan puita, olen kyhäämässä paikkaan pergolaa. Tällä suunnitelutahdilla meillä on pergoloita enemmän kuin on käyttäjiä. Ehkä yksi pergola alunperin suunniteltuun paikkaa riittää ja mieleen tulee vielä muitakin pihaelementtejä. :)

Etualalle pergola, takana sorapatja lisärakennukselle.

Piharakennuksen kanssa meneekin varmasti pidempään. Ensin tulee saada huolellisesti perustukset vaateriin, mikä lienee hitain ja vaikein vaihe. Olettaisin, että valmiin paketin kasaaminen menisi muilta osin suhteellisen jouhevasti vauhtiin päästyä. Tietenkin kasaamisen jälkeen oma aikansa menee myös pintojen käsittelyyn, joka tulee tehdä mahdollisimman pian kasauksen jälkeen säiden salliessa.

Kommentit

Suositut tekstit