Lisärakennus valittu ja tilattu

Mökille kaivattiin kipeästi lisärakennusta, sillä sekalaista lähinnä ulkokäyttöön liittyvää tavaraa alkoi hiljalleen kertymään saunan pukuhuoneeseen, joka oli parven ohella kutakuinkin ainoita potentiaalisia paikkoja varastointiin. Koska ilman rakennus- taikka toimenpidelupaa sai rakentaa vain yhden varsinaisen lisärakennuksen päätimme pitkällisen kartoituksen jälkeen valita hinta-laatu -suhteeltaan sopivien joukosta mahdollisimman monikäyttöisen ratkaisun.

Valintamme kohdistui Luoman Lillevilla kesäkeittiön nimellä myytävään 11,7 m2 pakettiin. Ruoanlaittoon viittaavasta nimestään huolimatta katsoimme, että lisärakennus toimisi hyvin sekä säilytykseen että muuntautuisi tarvittaessa myöhemmin vierasmajoitukseen tai ihan vain omaankin oleiluun, jos vaikka lapset myöhemmin kaipaisivat omaa rauhaa. Tuotteen havainnekuvissakin rakennus oli kalustettu vierasmajaksi tai pieneksi mökiksi, joten kesäkeittiö kummastutti myyntinimenä entisestään. Hintavertailu kannattaa tässäkin, sillä samaa tuotetta myydään monessa paikassa ja hintaero halvimman ja kalliimman välillä näytti olevan paikalle toimitettuna noin 600 euroa.

Lähde: Luoman.fi

Hintavertailun jälkeen laitoimme rakennuksen tilaukseen kotimaisesta verkkokaupasta ja paketti toimitettiinkin tontille parissa viikossa. Siellä se nyt odottaa mökkipihassa sateelta suojattuna. Tilasimme pihaan jälleen tekijän hoitamaan lisärakennuksen vaatimat pohjatyöt muutaman muun kehitysidean ohella. Niiden toteutusaikataulu on näillä tiedoin tämän viikon aikana, mutta monesti suunnitelmat saattavat elää tekijän muiden urakoiden mukaan. Tavoitteena on, että Lillevilla saataisiin kasattua omin voimin valmiiksi heinäkuun aikana.

Lähde: Luoman.fi

Kommentit

Suositut tekstit